Siirry sisältöön

Historia

Historiamme

1966

1966

1966

Vuonna 1966 Kauko Olavi Keihänen avasi Shell – Stormin. Nykymittakaavan mukaan pienen huoltamon ja 15-paikkaisen kahvion silloiseen Karkun pitäjään, Kärppälän kylään. Vasemmalla kuvassa keskellä Kauko Keihänen Shellin edustajien onniteltavana avajaisissa. Kauko Keihänen oli monelle suomalaiselle tutun, Keihäsmatkojen perustajan, Kalevi Keihäsen veli. Kalevi poikkesikin Kiskokabinetilla aika-ajoin, hämmästyttäen kyläläisiä laskeutuen pihaan helikopterillaan.

Avajaismainos Tyrvään Sanomista vuodelta 1966. Tuon aikaiset teesit – pätevä henkilökunta, joustavasti järjestetty mittarikenttä sekä nykyaikaiset myymälätilat ja kahvio – pitävät muuten edelleen paikkansa, toki nykyaikaan päivitettynä

1967

1967

1967

Kauko Keihänen oli pikkupojasta asti ollut innostunut junista ja rautateistä. Tästä syystä hän saikin ideana ottaa uuden huoltoasemansa teemaksi rautatiet. Asemamme kohdalla ei ole koskaan kulkenut rautatietä, vaan teema tulee täysin Kaukon innostuksesta junia kohtaan. 1967 toimintaa laajennettiin ja tuotiin ensimmäinen junavaunu maantiekuljetuksena Pasilan rautatievarikolta. Kahviotoiminta siirrettiin kyseiseen junavaunuun ja Kaukon järjestämässä nimikilpailussa aseman nimeksi tuli Kiskokabinetti. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että Kaukon poika Hannu oli lähellä voittaa kilpailun ehdotuksellaan Supervaunu. Nimi viittaa Shellin sen ajan tuotteisiin kuten Shell Super Oil. Vaikka Hannu varmasti oli tuolloin pettynyt, ettei hänen ehdotuksensa voittanut, nykyään hän on tähän vallan tyytyväinen, Kiskokabinetti on hänen mielestään paljon parempi nimi asemallemme. Kiskokabinetti-nimen ehdottaja voitti kilpailussa rannekellon, mutta ikävä kyllä voittajan nimi ei nykyään enää ole tiedossa. Toivomme, että kello pääsi hyvään käyttöön, missä ikinä se nykyään onkaan.

1969

1969

1969

Vuonna 1969 Kauko hankki pihaamme toisen vaunun Etelä- Pohjanmaalta, Jalasjärveltä, jossa vaunu toimi tuolloin kahviona. Vaunun edellinen omistaja oli pelastanut tämän Marsalkka Mannerheiminkin käytössä olleen historiallisen vaunun romutukselta, joka nykyvalossa tuntuu varsin uskomattomalta. Vaunu sai nimen Marskin salonkivaunu ja siitä tulikin tunnettu vetonaula, jota tullaan edelleenkin katsomaan pitkienkin matkojen takaa. Vaunuun on yhä vapaa pääsy ja se on auki kesäisin.

1971

1971

1971

Vuonna 1971 ja Kiskokabinetti tunnettiin jo ympäri Suomen.

1972

1972

1972

Kansan rakastama olympiavoittaja Tapio Rautavaara keikalla Kiskokabinetilla vuonna 1972.

1975

1975

Perustaja Kauko Keihänen nukkui pois nuorena ja jo vuonna 1975 hänen poikansa Hannu siirtyi Kiskokabinetin vetäjäksi vain parikymmenvuotiaana. Hannu johtikin kiskokabinettia tästä eteenpäin seuraavat nelisenkymmentä vuotta.

1978

1978

1978

1978 jakeluasema muuttui kelohonkaiseksi. Rakennuksessa toimi tuolloin polttoainemyynti ja antiikkimyymälä. Myöhemmin antiikkimyymälä vaihtui savipajamyymäläksi, jonka jälkeen huoltoasemille tyypilliseksi pieneksi elintarvikekaupaksi.

1993

1993

1993

Hannu oli jo pitkään metsästänyt junanvaunujen vetäjäksi höyryveturia, neuvottelut VR:n kanssa ajautuivat umpikujaan ja lopulta vuonna 1993 sopiva löytyi. Vr1-mallin veturi, lempinimeltään kana, saapui Haapamäen Höyryveturipuistosta.

Veturin lempinimi tulee muuten siitä, että ajossa veturi vaappuu kiskoilla edestakaisin, mustuttaen kanan kävelyä. Lähellä olisi myös ollut, että kanan sijasta pihallamme seisoisi isompi, Hr1 ”Ukkopekka”. Tämän hankkiminen kuitenkin jäi Hannulta haaveeksi, sillä sen paino oli yli kaksinkertainen Vr1:n painoon – lähes 100 tonnia. Sen kuljettaminen teitä pitkin Kiskokabinettiin, olisi ollut liian haasteellinen prosessi.

1998

1998

1998

1998 valmistui uusi liikenneasema, jonka mallina on käytetty vanhoja rautatieasemia. Asema ei ole suora kopio mistään yksittäisestä asemasta, vaan siihen on otettu inspiraatiota useasta eri Suomen rautatieasemasta.

Uuteen asemaan yhdistettiin kahvila-ravintola, elintarvikemyymälä ja polttoainemyynti. Aiemmin kahvilana toiminut ensimmäinen vaunumme luopui täten kahvion roolistaan ja siinä on toiminut esimerkiksi nahkatuotteiden tehtaanmyymälä. Usein kuuleekin, kuinka ihmiset yhä muistelevat vaunussa vietettyä kahvitaukoa ja kysellään, miksi kahviotoiminta ei edelleen ole siellä. Tämä ei kuitenkaan nykyaikaisten ravintolastandardien vuoksi ole enää mahdollista.

 

2003

2003

2003

2003 helmikuussa asemaa laajennettiin entisestään. Laajennuksen mukana tuli 22 paikkainen katettu ulkoterassi, sisälle lisää asiakaspaikkoja sekä inva – wc / lastenhoitohuone.