Aseman perustaja Kauko Keihänen hankki Marskin Salonkivaunun omistukseensa vuonna 1969. Vaunu on historiallisesti arvokas monessakin mielessä, mutta Suomen sotahistorian kontekstissa erityisen uniikki. Mannerheim vietti vaunussa 75-vuotissyntymäpäiväänsä ja tapasi siellä yllätysvierailulle saapuneen Adolf Hitlerin.
Ennen Kiskokabinetille siirtymistään vaunu toimi kahvilana Jalasjärvellä, mistä se kuljetettiin maantiekuljetuksena nykyiselle paikalleen. Nykyään tuntuu uskomattomalta, että jalasjärveläinen kahvioyrittäjä oli aikoinaan pelastanut vaunun romutukselta. Tuohon aikaan Suomen sotahistoriaa ei arvostettu kuten nykyään, ainakaan julkisesti.
Vaunun kuljettaminen Jalasjärveltä Sastamalaan (silloiseen Karkkuun) ei ollut mikään pieni operaatio ja vaati usean ihmisen työpanoksen. Myös reitti jouduttiin valitsemaan tarkkaan, ettei kuljetus törmäisi muun muassa puhelin- ja sähkölinjoihin.
Vaunu toimi alkuaan kahvilana, minkä jälkeen se palveli vuosikymmenet museokäytössä kesäaikaan. Vaunu entisöitiin vuosina 2025–2026 ja kesästä 2026 alkaen vaunu on jälleen avoinna yleisölle. Vaunu toimii nyt myös kabinettitilana ja siellä on mahdollista sopimuksen mukaan järjestää yksityistilaisuuksia, kuten kokouksia. Lisätietoja vaunun vuokrauksesta ja järjestelyistä saat ottamalla meihin yhteyttä.
Vaunun vaiheet ennen Kiskokabinettia
Vaunu on valmistettu Ranskassa Compagnie Générale de Constructionin tehtaalla ja se toimitettiin 8.6.1913 belgialaiselle yritykselle nimeltä CIWL eli Compagnie Internationale des Wagons-Lits (suom. Kansainvälinen makuuvaunuyhtiö). CIWL hallitsi pitkään 1900-luvulla Euroopan kaukojunaliikennettä ja yksi sen lukuisista reiteistä oli Pariisi – Istanbul, joka tunnetaan legendaarisena Idän pikajunana.
Valmistuttuaan vaunu liikennöi Ranskan alueella ja ennen ensimmäistä maailmansotaa sen tiedetään olleen käytössä välillä Pariisi – Trieste. Sodan aikana vaunu oli vähemmällä käytöllä ja sen jälkeen se liikennöi reitillä Pariisi – Dax sekä muilla reiteillä Ranskassa.
Vuonna 1936 vaunu siirtyi Suomen raiteille tunnuksella R 2016, josta on edelleen merkintä vaunun kyljessä. Mielenkiintoisena huomiona sanottakoon, että vaikka vaunu oli osana VR:n liikennöimää junakokonaisuutta, se ei koskaan ollut VR:n omistuksessa. Se säilyi CIWL:n omistuksessa, joka vastasi ravintolavaunun liiketoiminnasta.
Ensimmäiset CIWL:n ravintolavaunut tulivat Suomessa käyttöön 1910-luvulla. Tuon ajan ravintolavaunut eroavat merkittävästi nykyisistä. CIWL:n vaunut toivat ravintolapalvelut kiskoille ensin ensimmäisen ja toisen luokan matkustajille. Kolmannen luokan lipun ostaneiden tuli suorittaa erillismaksu päästäkseen nauttimaan ravintolavaunun antimista.
Ravintolavaunussa oli tarjolla suomalaisia ja venäläisiä herkkuja, mutta myös kansainvälisen keittiön suosikkeja. Valkoisten pöytäliinojen peittämien pöytien ohitse puikkelehtivat tarjoilijat toimittivat ruokailijoille kolmen ruokalajin aterian. Aikanaan ravintolavaunuja verrattiin hotelli Kämpin ravintolaan, ja olihan vaunut sisustettu ylelliseen keskieurooppalaiseen tyyliin tummalla puulla ja kullalla.
Kansainvälisen makuuvaunuyhtiön CIWL:n toiminta Suomessa loppui vuonna 1959. R 2016 eli tutummin Marskin Salonkivaunu myytiin Suomen Ravintolavaunu Oy:lle, jonka hallussa se oli vuoteen 1964 saakka. Suomen Ravintolavaunu Oy myi vaunun yksityisomistukseen Jalasjärvelle vuonna 1964, mistä Kiskokabinetin perustaja Kauko Keihänen osti sen vuonna 1969.
Suomen Rautatiemuseon asiantuntijan mukaan Kiskokabinetin vaunu on ainoa jäljellä oleva vaunu näistä Suomessa käytössä olleista CIWL:n vaunuista ja siten erittäin arvokas osa rautateidemme kulttuuriperintöä.
Mannerheimin syntymäpäivä 4.6.1942
Kun Mannerheim vietti 75-vuotispäiväänsä 4.6.1942, hän sai yllätysvieraakseen Adolf Hitlerin. Juhlia varten vaunumme R 2016 oli tuotu osaksi Mannerheimin junaa ja juhlaruokailu järjestettiin tässä vaunussa. Tästä hämmästyttävästä tapaamisesta on olemassa äänitallenne, joka on tiettävästi ainoa säilynyt tallenne Adolf Hitlerin luonnollisesta puheäänestä.
Vierailusta ja erityisesti tästä tallenteesta on olemassa lukuisia legendoja, joista suuri osa ei kuitenkaan nykykäsityksen mukaan pidä paikkaansa. Olet saattanut kuulla puhuttavan faktana, että Ylen ääniteknikko heitti vaunuun salaa mikrofonin, jolla keskustelu nauhoitettiin. Toinen usein totena kerrottu legenda on, että Mannerheim sytytti ison sikarin tupakoinnin vastustajana tunnetun Hitlerin edessä testatakseen tämän hermoja.
Pääset tutustumaan muun muassa näihin legendoihin vieraillessasi vaunussamme. Juuri tästä tapaamisesta vaunumme on saanut nimityksen Marskin salonkivaunu. Vaunussamme on lukuisia kuvia tästä vierailusta ja niitä löytyy myös Puolustusvoimien SA-kuva-arkistosta.
”Tuo teidän vaununne ei ole aito, oikea on Mikkelissä!”
Tätä väitettä kuulee kävijöiltämme aika ajoin. Mannerheimin salonkivaunuja on tosiaan vain yksi: Mikkelissä sijaitseva vaunu oli Mannerheimin henkilökohtainen makuu- ja toimistovaunu, kun taas Kiskokabinetin vaunu toimi alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan ravintolavaununa.
Jos tarkkoja ollaan, olemme tietoisia, ettei meidän vaunumme ole varsinainen salonkivaunu, vaan kansainvälisen makuuvaunuyhtiön ravintolavaunu, eikä se ole ollut Mannerheimin henkilökohtaisessa käytössä muutoin kuin Hitlerin tapaamisen yhteydessä. Vaunu nimettiin kuitenkin salonkivaunuksi tänne saapuessaan ja nimitys on syöpynyt siihen kiinni niin vahvasti, että olemme säilyttäneet tämän ”virheellisen” nimityksen.
Ote Marskin Salonkivaunu -matkailuesitteestä vuodelta 1969
[Litopaino, Tampere]
Huom! Seuraava teksti sisältää osin virheellistä tietoa, joka ei ollut tiedossa 1969 tekstiä laadittaessa.
”Kiskokabinetti Valtatie 9 ravintolavaunu ja siihen liittyvä Marskin Salonkivaunu on miellyttävä pysähdyspaikka Valtatie 9 varrella. Virkistyessänne voitte tutustua samalla Suomen historian monivaiheisesti liittyvään Marskin Salonkivaunuun.
Salonkivaunussa, joka talvisodan puhjetessa muutettiin Mannerheimin käyttöön soveltuvaksi, on sodan aikana vietetty monia merkittäviä tilaisuuksia. Suurin ja juhlallisin niistä oli 4.6.1942 vietetty Suomen marsalkan 75-vuotispäivä. Mm. silloinen Saksan valtakunnankansleri Hitler saapui tervehtimään Suomen marsalkkaa tähän salonkivaunuun. Ennen Hitlerin vierailua Suomen presidentti Risto Ryti ilmoitti samassa salonkivaunussa myöntäneensä Mannerheimille Suomen marsalkan arvonimen.
Hitlerin vierailu oli täysin yksityisluontoinen, joskin keskustelu kosketteli suurpoliittisia kysymyksiä. Suomen silloisesta ulkopolitiikasta ei silloin keskusteltu.
Salonkivaunu on joutunut marsalkan junan mukana moniin vaarallisiinkin tilanteisiin mm. Helsingissä helmikuun lopussa 1944, jolloin kaupunkia pommitti 600–700 viholliskonetta. Vaunu selviytyi kuitenkin kaikista vaaratilanteista vaurioitta.
Salonkivaunu on nyt entisöity palvelemaan miellyttävänä virkistyspaikkana Turku-Tampere valtatie 9 varrella. Turusta 125, Vammalasta 10, Tampereelta 42 km”
Marskin vaunu nyt
Vuoden 2025 syksyllä aloitimme pitkään ajatuksissa olleen vaunun kunnostusprojektin. Muun muassa sisätilat uusittiin jälleen arvolleen sopiviksi ja kulunut huopakatto uusittiin. Vaunu avataan jälleen yleisökäyttöön 4.6.2026 ja siellä pääsee vierailemaan kesän ajan.
Sisäänpääsy on maksuton, mutta halutessasi voit ostaa vapaaehtoisen junalipun, jonka tuotto menee lyhentämättömänä vaunun kunnon ylläpitoon. Vaunu on yleisökäytössä kesän ajan niin pitkään, kuin säät sen sallivat. Vaunuun on mahdollista saada myös yksityistilaisuutta varten tarjoilua.






















